Työkaverille tein kihlajaiskakuksi hänen lempikakkunsa prinsessakakun. Elämäni ensimmäinen kerta kyseistä kakkua. En ole marsipaanin enkä liioin kermavaahdon ystävä. Mutta minusta kakku oli hyvää! Tämä ohje on pienelle kakulle. Koristekukkkien tekijänä olen aivan aloittelija, tyttäreni teki helmisormuksen kakkuun. Valitettavasti jäi ottamatta kuva leikatusta kakusta.

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/1/146760/1345655728_img-eddad87a307d1a02a3b5dffd1455d16a.jpg

Prinsessakakku n. 10 palaa

Pohja:

3 kananmunaa

1½ dl sokeria

1 dl (vajaa) vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Kostutus:

1 sitruunan mehu

Täyte:

1 liivatelehti

2½dl maitoa

1½ rkl maissitärkkelysjauhoja

1½ rkl sokeria

2 keltuaista

2 tl vaniljasokeria

2 dl kermaa vaahdotettuna

Lisäksi:

1 dl (vajaa) vadelmahilloa

250 g vihreää marsipaania

2 dl kuohukermaa vaahdotettuna

Voitele ja jauhota 20 cm kakkuvuoka. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne sitten munavaahtoon varovasti. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua n. 30 min. alatasolla, kokeile kypsyys tikulla. Laita liivatelehti kylmään veteen täytettä varten. Sekoita maito, maissitärkkelys, sokeri ja keltuaiset teflonkattilassa. Kuumenna seosta sekoittaen, kunnes se sakenee. Purista liivatteesta vesi pois ja lisää lehti kuumaan kiisseliin. Anna kiisselin jäähtyä. Sekoita kylmän kiisselin rakenne rikki ja lisää vaniljasokeri ja kermavaahto.

Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Purista sitruunasta mehu, levitä sitä pullasudilla alimmalle kakkupohjalle kauttaaltaan. Levitä ohut vadelmahillokerros seuraavaksi ja sitten kerros kiisseliä. Laita keskimmäinen kakkupohjan pala päälle, kostuta sitruunamehulla, laita hillo ja kiisseli. Laita päälle "kattopala", kostuta, laita hilloa ohut kerros ja loppu kiisseli korkeaksi keoksi keskelle kakkua. Jos tuntuu, että kiisselikeko ei ole tarpeeksi korkea, lisää kerros kermavaahtoa. Vaivaa marsipaania hetki käsissä, jotta se notkistuu. Levitä marsipaani puhtaalle keittiöpyyhkeelle, jossa on hiukan tomusokeria. Kauli marsipaani niin suureksi, että se riittää vuoraamaan kakun. Nosta marsipaanilevy kaulimen avulla varovasti kakun päälle ja painele reunat tiiviiksi. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois ja muotoile siitä muutama koristekukka kakun pintaan.

Anna vetäytyä kylmässä vähintään 3 tuntia.